27.9.2011

Kadonneen lelun metsästys

Huomasin eilen, että eräästä lelusta on hävinnyt yksi kolmasosa. Sitä lelun palasta ei löydy mistään ja epäilen hyvin vahvastii, että kadonnut palanen seikkailee tällä hetkellä jossain Sintin sisällä :O Sintti teki eilen illalla ihan normaalisti tarpeensa ja tänään aamullakin kaikki tuntui olevan ok. Annoin sille iltaruoan yhteydessä öljyä, joten katsellaan, tulisiko tuo palanen ulos ihan itsestään. Toivottavasti, sillä olen lähdössä keskiviikon ja torstain välisenä yönä Haaparantaan työreissulle ja koirat menevät torstaiksi ja perjantaiksi hoitoon miun porukoille (ettei nyt mitään suolitukosta tulisi hoitoreissun aikana). Mitä kaikkea pieni bordercollie ehtiikin tehdä :D

25.9.2011

Kukalle PPR1-tunnus

Tänään piippasi kännykkä todella iloisia uutisia. Sintin äiti Kukka oli osallistunut Hämeenkyrössä ensimmäisiin paimennuskokeisiin ja heti saanut PPR1-tunnuksen. Tämän tarkoittaa sitä, että koira on suorittanut hyväksytysti paimennuskokeiden I-luokan eri tehtävät. Koira osaa siis hakea lampaat ohjaajalle, kuljettaa niitä määrätyn reitin ja pystyy ohjaajan kanssa yhteistyössä ajamaan lampaat häkkiin ja häkistä ulos. Oikein paljon onnea Teija & Kukka! Me ollaan Sintin kanssa niin ylpeitä teistä :D PAIM1-tunnus jäi vain yhden pisteen päähän, sitä parivaljakko rupeaa kuulemma metsästämään ensi vuoden puolella, kun paimennuskokeita on taas enemmän.